Synnytys alkoi supistuksilla. Klo: 02:00 heräsin ja tunnustelin oloani. Supistuksia tuli ja ne tuntuivat napakoilta. Ajoitin supistuksia ja ne eivät olleet täysin säännöllisiä. Niitä tuli kuitenkin 7-12 minuutin välein. Aika nopeasti itselle tuli vahva olo siitä, että synnytys on käynnistymässä. Laitoin mukavan valaistuksen päälle ja lähdin keittiöön tekemään yöpalaa. Vessassa käydessä huomasin limatulpan irronneen. Tunnin ajan otin vastaan supistuksia ja herätin Santerinkin lopulta kertoakseni tilannepäivityksen. Kehoitin Santeria tosin vielä nukkumaan jos pystyisi, sillä luultavasti myöhemmin tulisi lähtö. Soitin Naistenklinikalle kahden tunnin jälkeen supistuksien alkamisesta ja sain luvan tulla paikalle heti kun siltä tuntuisi. Pitäisi tosin vielä vain soittaa kun ollaan tulossa.
Kuuntelin äänikirjaa, söin pientä purtavaa ja otin vastaan supistuksia. Kuuden maissa koin, että taapero olisi ok herättää ja pääsisimme lähtemään kohti Naistenklinikkaa. Minut jätettiin pääoville ja Santeri tuli perässä kun oli vienyt taaperon isovanhemmille hoitoon.
Naistenklinikalla minut ohjattiin ensin käyrille makaamaan ja sisätutkimuksessa kävi ilmi, että olin 4cm auki. Supistuksia ei tullut vieläkään täysin säännöllisesti, mutta kipeää teki! Minun oli pakko kutsua kätilö paikalle ja kertoa, että jotain kivunlievitystä täytyisi saada. Makoilusta ei tullut enää mitään. Siirryimme näin ollen synnytyssaliin, ja Santerikin pääsi tässä vaiheessa paikalle.
Sykkeitä seurattiin vielä, koska vauvan syke tuntui olevan korkea. Nappasin ilokaasun ja jumppapallon lievittämään kipuja. Nämä keinot auttoivat, ja vieläkin pystyin hyvin fiilistelemään, syömään ja juomaan supistuksien välissä.
Kun ilokaasu ei yksin tuntunut auttavan, siirryin ammeeseen! Lämmin vesi tuntui ihanalle supistusten lomassa, ja ammeessa pääsin rentoutumaan kunnolla. Tunnin lilluin ilokaasu kaverinani. Kun sykkeitä haluttiin mitata tunnin ammeessa olon jälkeen, päätin nousta ammeesta kokonaan pois. Vesi oli jo jäähtynyt ja supistukset tuntuivat sen verran voimakkailta, ettei ilokaasu enää riittänyt.
Samalla kun sykkeitä kuunneltiin, kätilö valmisteli epiduraalin laittoa. Jälkikäteen mietin, että olisin voinut pyytää epiduraalia jo aikaisemmin, koska olin jo tosi kipeä, kun lääkäri tuli laittamaan epiduraalin. Muistan, että vedin ilokaasua kaikin voimin, ja olo oli siitä melkein humaltunut. Silti oli todella vaikeaa pysyä kippurassa supistuksen aikana. Mutta lopulta espiduraalin laitto onnistui. Kipu hellitti, enkä tuntenut tämän jälkeen supistuksia ollenkaan! Olo oli oikein leppoinen ja olisin voinut vaikka tanssia. Ihmettelin kivutonta ja helppoa oloa kätilölle ja Santerille vuoronperään.
Lapsivedet eivät olleet menneet itsekseen, ja yhdessä kätilön kanssa päädyimme ratkaisuun, että kalvot voisi puhkaista. Tästä meni noin tunti ja koin jo voimakasta tarvetta ponnistaa. Sain tässä kohtaa vielä kohdunkaulalle puudutteen. Ponnistuksen tunteeseen se ei kuitenkaan tuonut pahemmin helpotusta.
Kätilö ei oikein tuntunut ottavan heti koppia ponnistamisen tarpeelle ja vasta toistamiseen asiasta mainittuani kätilö totesi, että voidaan ponnistaa vähän harjoitusmielessä. Ensimmäisen ponnistuksen jälkeen kätilö totesi, että sieltä se vauva tosiaan tulee ja kutsui paikalle myös toisen kätilön. 11 tunnin jälkeen ensimmäisistä supistuksia vauva syntyi 5 minuutin ponnistamisen jälkeen.
Vauva siirrettiin heti rintakehälle ja Santeri sai katkaista napanuoran. Vauva sai 10 pistettä ja isoin työ oli takana.
Tai ainakin näin luulin!
Synnytyksen jälkeen istukka aiheutti hieman päänvaivaa, sillä sitä jouduttiin useampaan otteeseen painelemaan ja oksitosiinia tiputtamaan suoneen. Nämä eivät auttaneet. Tiedustelin kuinka nopeasti istukka pitäisi tulla ulos. Kun kävi ilmi, että armonaikaa olisi jäljellä enää noin viisitoista minuuttia, sain vielä jotain lääkettä, mikä aiheutti tärinää. Tämän jälkeen onneksi istukka suostui viimeisillä minuuteilla tulemaan ulos, eikä sitä jouduttu lähteä isommalla operaatiolla poistamaan. Tärinä oli aika epämiellyttävää ja sitä kestikin useampi tunti synnytyksen jälkeen. Itsellä oli myös aika huono olo. Tämän uskoin johtuvan siitä, että olin saanut ristiin aika montaa eri lääkettä. Olo muistutti itseä hieman samalle kuin jos herää nukutuksen jälkeen leikkauksesta.
Olimme ajatelleet, että synnytys olisi nopea keikka ja pääsisimme nopeasti kotiin. Näin ei kuitenkaan käynyt. Siitä, miten vauvan ja kasvaneen perheen ensimmäiset tunnit ja päivät etenivät, pitänee tehdä vielä kuitenkin ihan oma kirjoituksensa 🙂
Polulla 